Bork The Berserker

Johdanto

Olipa kerran kauan aikaa sitten kaukana vuorilla muinaisten berserkkien asuttama pieni kylä, jossa asui urhea nuorukainen nimeltä Bork. Eräänä päivänä ilkeä taikuri hiipi kylään ja salaa kidnappasi Borkin tyttöystävän Konen. Tästä vihastunut Bork vannoi löytävänsä taikurin, tekevänsä hänestä selvää sekä pelastavansa tytön hänen kynsistään. Läpeensä paha taikuri käskee kaikkien maailman pelottavimpien hirviöiden suojella saaliistaan. Hän ei kuitenkaan tiedä, että Bork on erittäin taitava ja pelottava vastustaja. Maailma ei ole koskaan nähnyt niin rohkeaa ja urheaa taistelijaa kuin Bork, joka raivon vallassa pystyy pilkkomaan kaikki eteensä tulevat hirviöt kuin leikkaisi voita. Löytääkö Bork rakkaan Konensa? Se selviää pelaamalla ruotsalaisen Thunderkickin luomaa Bork the Berzerker -kolikkopeliä.

Berserkit ovat tunnettuja islantilaisista saagoista, jotka perustuvat tapahtumiin viikinkiajalla ja keskiajalla. Ne kirjoitettiin muinaisnorjan kielellä, jota puhuttiin niihin aikoihin laajasti Skandinaviassa ja Islannissa. Yleensä saagat olivat romantisoituja sankaritarinoita, aivan kuten sankarimme Borkin tarina. Tarinan on keksinyt ja työstänyt sen kolikkopelin muotoon ruotsalainen pelialan yritys Thunderkick. Yritys on hyvin tunnettu luovista peleistään ja omalaatuisista peliteemoistaan, jotka haastavat alan kärkinimet.

Bork the Berzerker on nerokas sekoitus muinaista perimätietoa ja modernia kolikkopeliä. Tarina on hienosti toteutettu animaatioin. Pelissä on tämän lisäksi laajeneva wild -symboli ja bonussymboli, jolla voitetaan ilmaiskierroksia. Wild on Bork itse, joka urheasti taistelee hirviöitä vastaan laajentuessaan. Tule mukaan seikkailuun!

Panokset ja voittolinjat

Thunderkick on pitänyt Bork the Berzerkerin hyvin perinteisessä kolikkopeliasetelmassa. Siinä on viisi pelikelaa, jotka pyörivät tumman, kivimäisen taustan päällä. Voittolinja on runsaasti eli 25. Ne ovat kiinteitä eli ennalta määrätyt. Panokset löytyvät pelimerkin kuvaa klikkaamalla. Pelaaja voi valita runsaasta määrästä eri vaihtoehtoja, joista pienin on 0,10 euroa ja suurin 100 euroa. Jokainen pelaaja pystyy varmasti löytämään tasoon ja pelitiliin sopivan panosvaihtoehdon. Suurin yksittäinen voitto saadaan Borkin tyttöystävän kuvalla. Viidellä keltaisella tytön symbolilla pelaaja voittaa 5000 euroa. Thunderkickin peleissä ei käytetä pelikolikoita, vaan kaikki panokset ja voitot ilmoitetaan rahasummina. Pelaajan ei täten tarvitse laskea kolikkojen määristä voittosummia tai kierroksen kokonaispanoksia.

Ulkoasu ja teema

Bork the Berzerkerin ulkoasu on suunniteltu jokaista yksityiskohtaa myöten vastaamaan pelin alussa nähtyä animaatiota, jossa Borkin tarina kerrotaan. Pelialueen taustalla on kivinen alusta, joka näyttää muinaisen luolan seinältä. Kelojen pyöriessä salamat säihkyvät ja nuotiosta lentävät kipinät valaisevat pelialueen säännöllisesti. Symboleina toimivat erilaisten hirviöiden kuvat sekä muinaiset merkit. Laajeneva wild on tummanpuhuva Bork, jonka raivo värjää symbolin taustan verenpunaiseksi. Onneksi tässä pelissä on 18 vuoden ikäraja, sillä Borkin tyyli tappaa hirviö on aika raaka ja verinen. Äänimaailma on myös erittäin mahtipontinen. Borkin tarinaan on haluttu tuoda voimaa musiikin kautta etenkin wild -symbolin laajentuessa. Voittoja seuraa erikoisefektit, jotka muistuttavat pelaajaa, että kyseessä on kolikkopeli.

Bonustoiminnot

Bork the Berzerker ei ole täynnä bonustoimintoja tai bonuspelejä. Bonustoimintoja on vain yksi ja se tarkoittaa ilmaiskierroksia. Vapaakierrokset taasen voitetaan ilkeän taikurin kuvilla. Kolmella symbolilla niitä voi voittaa 10, neljällä saa 20 ja viidellä jopa 30 ilmaispyöräytystä. Tämän lisäksi on mahdollista lisätä lisäsymboleilla niiden määrää yhteensä 50 kierrokseen. Ilmaiskierrokset pelataan heti niiden voiton jälkeen ja ne pyörivät automaattisesti peräjälkeen. Laajenevia wild-symboleja esiintyy pääpelissä pelikeloilla 2, 3 ja 4. Symboli laajenee ainoastaan silloin, kun se on osallisena voittoriviin. Wildeja pystyy kuitenkin nappaamaan useasti, etenkin ilmaiskierrosten aikana. Niiden ansiosta pelissä on uskomattomat hyvät voittomahdollisuudet, koska ne laajenevat koko kelan mittaisiksi.

Hyvät puolet

Bork the Berzerker on slottipelin lisäksi jotain paljon muuta. Se kertoo tarinan rakkaudesta ja sankaruudesta – asioista, joita ei nykypäivänä voi olla liikaa. Samalla kolikkopeli tuo suuremman ihmismassan tietoisuuteen tuntemattomamman ihmisryhmän, joka on asunut entisaikaan Skandinaviassa. Tarinan lisäksi Bork the Berzerker mainostaa itseään korkealla teoreettisella palautusprosentillaan, joka on 97,30 %. Kolikkopelien joukossa luku on keskiarvoa hieman korkeampi. Palautusprosentilla tarkoitetaan tietenkin prosentuaalista määrää, jonka pelaaja tulee saamaan takaisin voittoina peliin panostamastaan summasta. Thunderkick on alan lupaavimpia pelivalmistajia, jotka ovat oikein omistautuneet luovuuteen ja murskaamaan vanhoja käsityksiä kolikkopeleistä. Kaiken kaikkiaan Bork the Berzerker on visuaalisesti ja teknisesti onnistunut tuotos Thunderkickin pelitehtaasta.

Huonot puolet

Puhuttaessa Thunderkickista voidaan mainita monta muuta peliä, jotka ovat visuaalisesti ja teknisesti huomattavasti parempia kuin Bork the Berzerker. Enemmän hedelmäpelejä pelaavat voivat huomata, että pelistä puuttuu bonuspeli, erikoissymboli sekä kunnon voittosumma. 5000 euroa ei houkuttele yksinään pelaamaan, sillä alalla on paljon tavallisia kolikkopelejä, joissa voi voittaa kymmeniä tuhansia euroja, jopa miljoonan. Peliä ei voi myöskään kutsua kovin viihdyttävästi, sillä paikka paikoin animaatiot ovat raakoja ja Borkin raivo kuvastuu koko pelin sisällössä. Kyse on enemmänkin siis seikkailupelistä. Thunderkickin peleissä yleensä on ollut viihdyttävä tai humoristinen teema, joten Bork the Berzerker on poikkeus heidän linjastaan. Suurella todennäköisyydellä he ovat halunneet laajentaa portfoliotaan erityylisillä teemoilla.

Yhteenveto

Etenkin historiasta kiinnostuneet pelaajat tulevat innostumaan Bork the Berzerkeristä. Skandinaavit ovat esimerkiksi kovia pelaajia. Luultavasti monelle heistä berserkit ja heidän olemassaolonsa tulee yllätyksenä. Pelissä on siis opettavakin puoli. Tarina on erittäin kiehtova ja kertoo paljon vaikeammasta ajanjaksosta. Hirviöitä tuskin oli olemassa, mutta sankareita on historia täynnä. Bork the Berzerker sopii kaikille kolikkopelien ystäville, jotka tykkäävät seikkailu- ja sankaritarinoista. Thunderkickin peleissä suurin panos on aina 100 euroa, joten peli houkuttelee korkeilla panoksilla pelaavia. Juuri suurimmalla panoksella pelatessa 5000 euron voitto on mahdollinen. Slotti on turvallinen valinta aloittelijoille, koska pelaaminen ei ole monimutkaista eikä pelissä ole monia lisätoimintoja. Lähde auttamaan Borkia tyttöystävänsä pelastamisessa ja kukistamaan hirviöt!